Tarkastelemme kehitysvammaisen tytön äidin ylläpitämää blogia nimeltään "Hyvin suunniteltu elämä". Kirjoittajalla ei ole suoraa kytköstä tiedemaailmaan, vaan hänellä on käytännön kokemusta kehitysvammaisuudesta lapsensa kautta. Valitsimme tämän blogin, koska aihe kohtaa opintojemme kanssa ja tätä kautta saamme käytännön näkökulman erityispedagogiikkaan, erityisesti kehitysvammaisuuteen. Blogia on ylläpidetty vuodesta 2007 lähtien ja postaukset ovat hieman harventuneet vuosien saatossa ja kommentteja tulee vaihtelevasti nollasta yhteentoista. Usein kommentoijat ovat muita äitejä, joiden lapsilla on jonkinlainen vamma. Blogin teksti on hyvin arkista ja postaukset lyhyitä, ja vaikka kirjoituksissa käsitellään tieteellisiäkin asioita, on niistä kuitenkin kerrottu niin, että tavalliset lukijat ymmärtävät lukemansa.

 Blogi keskittyy 8-vuotiaaseen Elli-tyttöön, jolla on diagnosoitu lievä kehitysvamma. Vamma ilmenee keskittymisvaikeuksina, puheentuottamisen ongelmina, pelkokohtauksina sekä motorisina ja kognitiivisina ongelmina, lisäksi hänellä on vaikeuksia käytöksensä kontrolloinnissa.  Blogissa tuodaan myös äidin omaa näkökulmaa kehitysvammaisen lapsen kuntoutuksesta ja kouluratkaisuista. Myös kehitysvammaisen lapsen arjen ilot ja haasteet tulevat hyvin esille, niin Ellillä itsellään, kuin hänen vanhemmillaankin. Esimerkiksi Ellin äiti kokee suurta stressiä Ellin kouluvalintojen pohtimisesta. Blogissa tarkastellaan myös sitä, miten kehitysvammaiset otetaan vastaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi ihmisten on välillä vaikea hyväksyä Ellin poikkeava käytös.

Valitsimme lähitarkasteluun postauksen nimeltään "Diagnoosin puute tekee kummajaisen", joka on julkaistu joulukuussa 2011. Teksti kertoo ajasta, jolloin Ellillä ei ollut vielä kehitysvamma -diagnoosia ja tämän takia perhe ei saanut tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Kirjoittaja kritisoi Suomen vammaispalvelujen saatavuutta sekä diagnoosi- ja vammakeskeisyyttä. Blogissa tuodaan esille se miten tärkeää diagnoosi on perheelle, jossa jollakin jäsenellä esiintyy jokin vamma. Kirjoittaja perustelee näkemystään oman kokemuksensa kautta, esimerkiksi Elli ei saanut Kelan kustantamaa ratsastusterapiaa diagnoosin puutteen takia. Tähän Ellin äiti keksi ratkaisuksi Tee-se-itse-ratsastusterapian, jonka hän joutui kustantamaan itse. Postaus herätti meissä ajatuksen siitä, tulisiko vammaispalvelujen saatavuutta parantaa, niin että sitä tarvitsevat saavat apua. Pitäisikö siis luopua lokeroivasta vammakeskeisyydestä ja siirtyä malliin, jossa huomioidaan jokaisen yksilölliset kuntoutus- ja palvelutarpeet?

Kuvan lähde: http://www.clipartbest.com/cliparts/jTx/qzz/jTxqzzrTE.jpeg

Salla ja Janniina