Olemme tarkastelleet Myytinmurtaja -blogia, joka keskittyy sukupuoliroolien epäjohdonmukaisuuteen. Blogin kirjoittaja esiintyy anonyyminä, eikä kerro taustastaan, joten on vaikea saada kokonaiskuvaa mihin hänen kantansa perustuu.  Blogin tavoitteena on herättää keskustelua eri sukupuoliroolien nykytilasta. Kohderyhmänä ovat aikuiset, jotka ovat kiinnostuneet nykypäivän sukupuolirooleista ja sen tuomista haasteista.

Kirjoittaja on ottanut kantaa mediassa esillä olleisiin ajankohtaisiin aiheisiin, joten kirjoitukset ovat lähinnä mielipidekirjoituksia. Kirjoittaja herättää lukijan mielenkiinnon uutisista otetuilla sitaateilla ja tuo näiden avulla esille oman mielipiteensä uutisiin. Blogin kirjoitukset ovat saaneet paljon kommentteja ja usein kommentoijat esittävät kysymyksiä kirjoittajalle kirjoituksiin liittyen. Kommentoijat haastavat kirjoittajan mielipiteitä, mikä saa lukijan pohtimaan myös omaa kantaansa asiaan. Blogin kieli on hyvin kärjistettyä ja puhekieltä, joten se herättää lukijat tuomaan oman kantansa esiin ja osallistumaan keskusteluun. Blogissa käsitellään vain vähän tutkimuksia, vaikka lukijana olisi mielenkiintoista saada tietää enemmän aiheeseen liittyen tehdyistä tutkimuksista. 

Valitsimme lähempään tarkasteluun Siskokset kuin ilvekset -kirjoituksen, joka on julkaistu 4. syyskuuta 2011. Tekstissä kirjoittaja väittää, että ajaakseen jonkun ihmisryhmän etua, kaikista ryhmän edustajista ei silti tarvitse pitää. Kirjoittaja perustelee asiaansa esimerkin tavoin. Esimerkkinä on naisten oikeuksien ajaminen niin, että ajaa naisten oikeuksia sen takia, että se on oikein, eikä sen takia, että kaikki naiset olisivat sen ansainneet.

Olemme kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla kirjoituksen perusajatuksesta eli siitä, että eri ryhmien edustajista ei tarvitse pitää, vaikka ajaisikin heidän asioitaan, mutta heidän kanssaan pitää tulla toimeen. Kommenteissa nousevat esiin sanat valinnanvapaus ja erilaisuus. Nämä kytkeytyvät siihen, että meillä on vapaus valita esimerkiksi mitä asiaa ajamme ja millä tavoin. Voimme nähdä itsemme vertauskuvallisesti ilveksinä puolustamassa samaa asiaa.Toisaalta voimme olla myös erilaisia muiden kantaaottavien kanssa, mutta sen ei pitäisi kuitenkaan estää meitä ajamasta samaa asiaa. 

Hyvän verkkotekstin piirteitä kirjoituksessa ovat kiinnostava otsikointi ja tiivis ja ytimekäs kirjoitus. Kirjoittaja johdattelee lukijaa aiheeseen retorisilla kysymyksillä ja samalla puhuttelee blogin kohderyhmää. Kirjoituksessa on nähtävissä myös verkkotekstin huonoja piirteitä kuten kiroilu, sillä se ei luo aiheesta asiallista kuvaa. Huomionarvoista lukijalle on ongelmallinen linkkien käyttö, sillä linkit johtavat aikaisempiin blogiteksteihin, jonka vuoksi tekstin sisältö on hyvin rönsyilevää ja pitkäveteistä. Myös vähäinen argumentointi ja omiin mielipiteisiin vetoaminen syö kirjoittajan vakuuttavuutta. 

Kirjoittaja haastaa lukijan miettimään muuttuvassa yhteiskunnassamme miesten ja naisten välisiä muuttuvia ja monipuolistuvia sukupuolirooleja. Kirjoitukset saavat kenet tahansa pohtimaan omaa käsitystään ja suhtautumistaan sukupuolirooleihin.

Kuva: http://www.venajaseura.com/sites/default/files/imagecache/keskikoko/k%C3%A4yt%C3%B6stavat.jpg

Sanni ja Essi

 

 

Kari Hintsala kirjoittaa suosittua Kaponieeri- blogia, jossa hän esittelee erilaisia historiallisia museoita, kirjoja ja pelejä. Hintsala on tutkijana Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallisessa kokoelmatoiminnassa. Blogissa tarkastellaan erilaisia laajoja historiallisia teemoja, mm. museoiden, näyttelyiden ja sotahistorian kautta.

Blogista kiinnostavan tekee sen monipuolisuus, sillä siinä on laaja teemavalikoima ja postauksia tulee ahkerasti. Postaukset vaihtelevat historiallisista aiheista aina disneylandiin asti, eikä tarvitse olla asiantuntija blogia lukeakseen. Varsinaista keskustelua blogissa ei synny, satunnaisia kommentteja lukuun ottamatta. Kommentit ovat positiivisia ja ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita museoiden toiminnasta. Blogin kieli on selkeää, helppo lukuista yleiskieltä ja postaukset ovat lyhyitä, mutta ytimekkäitä. Kuvia on yleensä paljon ja niihin on laadultaan panostettu. Koska blogi perustuu pääasiassa museoiden ja eri näyttelyiden esittelemiseen ei siellä varsinaisesti käsitellä tieteellisiä tutkimuksia.

Valitsimme lähitarkasteluun tekstin "Kuka löysi antiikin?". Postaus kertoo Roberto Weissin vuonna 1969 julkaistusta kirjasta The Renaissance Discovery of Classical Antiquity. Tekstissä kerrotaan kirjan sisältö lyhyesti eikä Hintsala esitä omia mielipiteitään teoksesta. Postauksessa on paljon linkkejä muihin sivustoihin, joista saa lisätietoa tekstissä esiintyneistä henkilöistä tai paikoista. Teksti on selkeää, asiallista ja kappalejaot on hyviä. Hintsala olisi voinut tuoda oman mielipiteensä kirjasta julki, mutta postaus toimi ilman niitäkin. Tekstin perusteella Weissin kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja sen lukemista voisi harkita.

 

Kuvan lähde: http://www.librarything.com/work/455551#

Milla ja Isabella

Kirjahistoriablogi on Tuija Laineen ylläpitämä blogi. Blogissa Laine kirjoittaa kirjahistorian tutkimuksesta ja tiedotuksesta. Laine on kirjahistorian professori. Blogi on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille, sillä blogissa on myös kirjoihin muuten liittyviä kirjoituksia, kuten viimeisin teksti, mikä käsittelee kirjakauppojen ja antikvariaattien tilannetta Suomessa ja muualla maailmassa.

Blogissa keskitytään tietenkin enemmän kirjahistoriaan suoraan liittyviin asioihin kuten luentojen tai näyttelyjen esittelyyn. Aiheina on ollut British Libraryn näyttely propagandasta ja kirjallisuuden roolista naisten elämässä. Tämä tekee blogista mielenkiintoisen ja mieltä avartavan. Myöskin aiheiden vaihtelu laajasti jokaisen uuden blogi kirjoituksen mukaan toistoa ei tarvitse pelätä. Mahdollisista uusista tutkimustuloksista kerrotaan mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi, joten asiaan ei kovin perehtynytkin ymmärtää sen. Blogi kuitenkin keskittyy enemmän luentoihin ja näyttelyihin kuin uuden tutkimustulosten julkaisuun ja kommentointiin.

Laine kirjoittaa blogissa asiatyylillä. Riippuen aiheesta hän voi tuoda hyvin vähän omaa ääntänsä kuuluville. Välillä Laine myös piilottaa mielipiteensä tekstiin niin hyvin että on hankala sanoa onko kyseessä referointi vai Laineen oma mielipide asiasta.

Otan tarkempaa tarkasteluun 23.2. julkaistun Elämää lukijana kirjoituksen. Tekstissä Laine käsittelee lukemisen siirtymistä jatkuvasti enemmän ja enemmän sähköiseksi. Laine on kuitenkin sitä mieltä että perinteinen kirja tulee säilymään vielä pitkään viitaten Suomen kirjahistoriallisen seuran ja Suomen Kirjallisuuden Seuran Elämää lukijana -keruuseen, jossa kerätään lukemiseen liittyviä muistoja. Keruuseen osallistuneet henkilöt Laineen mukaan lukevat vapaa-aikana paljon mieluummin painettua tekstiä kuin sähköisessä muodossa olevaa tekstiä. Laine myös huomattaa lopussa kuinka äänikirjojen tullessa 1800-luvulla painettujen kirjojen uskottiin mahdollisesti häviävän, mutta joutuikin vain tekemään tilaa uudelle tulokkaalle.

Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä Laineen kanssa, että olisi harmi jos painettu kirja tulisi kokonaan häviämään. Tällä hetkellä en vielä pidä pelkoa painetun kirjan häviämisestä kovin todennäköisenä, sillä myynti on varsin hyvällä tasolla. Ainakin Suomessa, jos ei muualla. Joku päivä, varsinkin jos sähköistyminen jatkuu samalla tavalla, sähköinen kirja tulee syrjäyttämään painetun kirjan ja kirjoista, riippumatta mikä kirja on kyseessä, tulee yleisiä keräilykohteita. Keräilijät ovat mahdollisesti silloin hieman outoja henkilöitä, kuten intohimoiset keräilijät yleisesti nähdään.

Kirjojen tulevaisuus (kuva: http://www.findbestweb.com/internet/free-ebook-download-websites/)

 

Jos kiinnostuit keruusta, tässä linkki: http://www.finlit.fi/arkistot/keruut/lukija/

+= ?

Jani Kaaron kolumnit ovat herättäneet tunteita Helsingin Sanomien sivuilla. Osa on samaa mieltä ja osalle Kaaron suorat lauseet eivät sovi. Etenkin Kaaron heroiinin testaus kolumni on herättänyt myös muiden lehtien palstoilla keskustelua. Olen itse myönteinen tällaisille kokeiluille, koska lääkärin auktoriteetin vaikutuksen alaisena kenellekään ei voi sattua mitään.

Pikagoogletuksen tuloksena sain tietää Kaarosta joitakin faktoja, kuten esimerkiksi sen, että Kaaro on tehnyt kirjoja ja saanut niistä muutaman palkinnon. Kolumnit taas kertovat ihmisyydestä ja ihmisiin liittyvistä asioista. Kaaro on kirjoittanut myös Tiede- lehteen. Blogin tavoitteena lienee herättää keskustelua eri aihealueista, jotka ovat jollakin tapaa päivän puheen aiheena.

Kommentit ovat erittäin asiallisia, ja niitä kertyy noin 100 yhtä kolumnia kohden. Heroiinikokeilusta kertova kolumni on saanut tähän mennessä 160 kommenttia, joihin jokaiseen on voinut klikata facebookin omaisesti: ’’samaa mieltä’’ ja ’’eri mieltä’’ sekä ’’hyvin argumentoitu’’ ja ’’ei argumentoitu hyvin’’. Palveluun kirjautuminen kommenttien luomiseksi ovat varmasti vieroittaneet turhan puhujat Helsingin Sanomien kommenttipalstalta, mikä on minusta asiallista.

Itse tekstissä Kaaro on hyvin argumentoinut väitettään monesta eri näkökulmasta. Kautta aikojen ihmisten huumeriippuvuudet ja niistä saatavat niin kutsunut euforian tunteet saattavatkin olla lumetta, eikä todellisuudessa näin tapahdu. Syynä tähän voi olla ihmisten repiminen omilta juuriltaan, sosiaalinen painostus tai itse riippuvuus.

Lähteiden käyttäminen lienee yksi tieteellisen kirjoittamisen kulmakivistä. Kaaron kolumnissa lähteitä viljellään useasti, mikä vaikuttaa ainakin minun mielestäni tekstin uskottavuuteen. Eri tutkijoiden kokeiden monipuolisuus on myös yksi uskottavuuden kasvattava tekijä. Jokaisen kirjoituksen lopussa Kaaro esittelee yhden tai useamman kirjan, josta voi lukea lisää aiheeseen liittyen.

Teksti jäi minusta hieman avonaiseksi, koska itse kokeilu ei ollut kolumnin pääaihe, vaikka niin aluksi oletin. Teksti kuitenkin imaisi minut mukaansa hyvin kirjoitetun tekstin osalta. En olisi itse osannut ajatella asiaa noin monesta eri näkökulmasta. Tykkään itse etsiä asioille syitä ja olenkin saanut nyt erilaisen mielikuvan eri riippuvuuksista ja niiden mahdollisista syistä.

Juulia

Lähteet:

Kuvat

www.pixabay.com, Luettu 24.4.2014

Tarkastelemme kehitysvammaisen tytön äidin ylläpitämää blogia nimeltään "Hyvin suunniteltu elämä". Kirjoittajalla ei ole suoraa kytköstä tiedemaailmaan, vaan hänellä on käytännön kokemusta kehitysvammaisuudesta lapsensa kautta. Valitsimme tämän blogin, koska aihe kohtaa opintojemme kanssa ja tätä kautta saamme käytännön näkökulman erityispedagogiikkaan, erityisesti kehitysvammaisuuteen. Blogia on ylläpidetty vuodesta 2007 lähtien ja postaukset ovat hieman harventuneet vuosien saatossa ja kommentteja tulee vaihtelevasti nollasta yhteentoista. Usein kommentoijat ovat muita äitejä, joiden lapsilla on jonkinlainen vamma. Blogin teksti on hyvin arkista ja postaukset lyhyitä, ja vaikka kirjoituksissa käsitellään tieteellisiäkin asioita, on niistä kuitenkin kerrottu niin, että tavalliset lukijat ymmärtävät lukemansa.

 Blogi keskittyy 8-vuotiaaseen Elli-tyttöön, jolla on diagnosoitu lievä kehitysvamma. Vamma ilmenee keskittymisvaikeuksina, puheentuottamisen ongelmina, pelkokohtauksina sekä motorisina ja kognitiivisina ongelmina, lisäksi hänellä on vaikeuksia käytöksensä kontrolloinnissa.  Blogissa tuodaan myös äidin omaa näkökulmaa kehitysvammaisen lapsen kuntoutuksesta ja kouluratkaisuista. Myös kehitysvammaisen lapsen arjen ilot ja haasteet tulevat hyvin esille, niin Ellillä itsellään, kuin hänen vanhemmillaankin. Esimerkiksi Ellin äiti kokee suurta stressiä Ellin kouluvalintojen pohtimisesta. Blogissa tarkastellaan myös sitä, miten kehitysvammaiset otetaan vastaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi ihmisten on välillä vaikea hyväksyä Ellin poikkeava käytös.

Valitsimme lähitarkasteluun postauksen nimeltään "Diagnoosin puute tekee kummajaisen", joka on julkaistu joulukuussa 2011. Teksti kertoo ajasta, jolloin Ellillä ei ollut vielä kehitysvamma -diagnoosia ja tämän takia perhe ei saanut tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Kirjoittaja kritisoi Suomen vammaispalvelujen saatavuutta sekä diagnoosi- ja vammakeskeisyyttä. Blogissa tuodaan esille se miten tärkeää diagnoosi on perheelle, jossa jollakin jäsenellä esiintyy jokin vamma. Kirjoittaja perustelee näkemystään oman kokemuksensa kautta, esimerkiksi Elli ei saanut Kelan kustantamaa ratsastusterapiaa diagnoosin puutteen takia. Tähän Ellin äiti keksi ratkaisuksi Tee-se-itse-ratsastusterapian, jonka hän joutui kustantamaan itse. Postaus herätti meissä ajatuksen siitä, tulisiko vammaispalvelujen saatavuutta parantaa, niin että sitä tarvitsevat saavat apua. Pitäisikö siis luopua lokeroivasta vammakeskeisyydestä ja siirtyä malliin, jossa huomioidaan jokaisen yksilölliset kuntoutus- ja palvelutarpeet?

Kuvan lähde: http://www.clipartbest.com/cliparts/jTx/qzz/jTxqzzrTE.jpeg

Salla ja Janniina